Olin eilen ratsastamassa kahden viikon paussin jälkeen. Oli aivan mahtavaa pitkästä aikaa! Kuluneen kuukauden aikana oli ratsastusinto hieman laskenut, koska maaliskuun lopussa putosin aika pahasti Emma-tamman selästä ja vaikka itse putoaminen vain lähinnä ärsytti sillä hetkellä, niin paremmin sitä ajateltuani alkoi vähän pelottamaan. Olisin nimittäin voinut katkaista niskani...Emman ja minun yhteistyö on nyt sitten taaksejäänyttä elämää, sillä sain tarpeekseni sen temppuiluista. Joka ikisellä tunnilla se sai jossain vaiheessa hulluuskohtauksen ja yritti tiputtaa miut selästään. Mösjöö Griotto, tallin omistaja, suositteli miulle ruunilla ratsastamista ja tuon Emman tempauksen jälkeen olen niin tehnytkin. Joka kerta eri hevosella ja paha maku suussa, koska en enää tuntenut oloani turvalliseksi ja tunnit oli jotenkin aina yhtä ärsytystä. Kunnes sitten eilen...*ihastuksen huokaus* Sain ratsastettavakseni Cyclonen, Mösjöö Griotton tyttären täysiveriarabin. Se oli alussa aika laiska, mutta se oli oma vikani. Olin nimittäin ymmärtänyt väärin, mitä ratsastuksenopettajani Delphine sanoi enkä yhtään paukuttanut sitä kantapäillä (Delphine sanoi, että sitä ei saa kiusata kannuksilla - mulla ei ole edes niitä - ja mie ymmärsin, että kantapäillä...), joten heppa löntysti hitaasti eteenpäin. Noin puolivälissä tuntia älysin sitten viimein tarkistaa, että millä sitä ei saanut kiusata ja homma helpottui huomattavasti.

Tehtiin aika paljon askellajivaihteluita ja hikihän siinä tuli. Laukkaamista arastelin kamalasti kuten aina, koska oon siinä edelleen niin surkea. Mutta mutta...Cyclonella laukkaaminen sujui kuin tanssi! Sain pidettyä laukan niin pitkään kuin pitkin, jalustimet pysyivät hyvin jalassa melkein koko ajan ja istunnankin sain pidettyä koossa. Jippii! Kiljuin riemusta ja Delphine ja tytötkin onnitteli. Nyt on taas into päällä ja Cyclonella taidan mennä tästä eteenpäin vähän aikaa. Se oli muutenkin niin vakaa ja vastasi suht' herkästi apuihin. Kuolaimellakin mentiin aika monta kertaa tunnin aikana. Oi, ratsastuksen hurmaa! 

Viime yönä sitten uneksin yhdestä nuoresta täysiveriarabista,jota Mösjöö Griotto on miulle kaupitellut. Liekö tuohon uneen vaikuttanut kipeä selkä, jalat ja niska - tiedä häntä, mutta houkutteleehan tuo. Kulta tuskin olisi samaa mieltä, sillä eilen sitten vihdoinkin tunnustin sille putoamisinsidenttini. Se olikin jo ihmetellyt, miksi en enää ole yhtä innoissani menossa ratsastamaan. Ei olisi pitänyt tunnustaa, sillä heti tuli sanomista. "Liian vaarallista tuo ratsastaminen!", "Supermankin halvaantui ratsastusonnettomuudessa ja entäs Madonna!", "Nyt saan olla huolissani joka kerta, kun menet ratsastamaan!", "Autolla ajaminen on sinulta kielletty!" Tuota viimeistä en ihan ymmärrä, mutta se taisi tulla miun vasta-argumentista, että päivittäinen autolla ajaminen on vaarallisempaa kuin ratsastustunti kerran viikossa. On se toisaalta niin ihana tuo Kulta, pitää huolen vaimostaan. *muiskis*

Ratsastus on kyllä miun ehdoton ykkösharrastus täällä. Niin, ei miulla taida kyllä muita ollakaan tarkemmin ajateltuna...Enivei, on ihana päästä kerran viikossa pois täältä tuppukylästä toiseen tuppukylään ja puhua ihan jostain muusta kuin hotellista ja asiakkaista. Talli, jossa mie käyn, on aika pieni vaikka siellä onkin jotain 80 hevosta ja ponia. Henkilökuntaa on todella vähän ja mikä ihaninta, nirppanokka-lespailija-tallityttöjä ei parveile siellä pilvin pimein kuten yleensä Suomessa talleilla on tapana parveilla. Tallitytöt tekee työnsä eivätkä tule esim. katselemaan tunteja ja kritisoimaan ratsastajia. Mie olen sopeutunut sinne todella hyvin ja kaikki ihmiset on ystävällisia ja auttavaisia. Ihanaa on se, että ei tarvitse tietää kaikkea hevosista ja ratsastamisesta, vaan jopa hevosenomistajat kyselee neuvoja Delphineltä ja Mösjöö Griottolta. Tuo oli alussa niin outoa, koska miulla on niin pahat muistot eräältä nimeltä mainitsemattomalta tallilta Joensuussa, jossa piti olla suunnilleen Kyra Kyrklund ennen kuin uskalsit suutasi aukaista muitten kuullen. Miten 10-vuotias tallityttö, joka vasta on heppahulluuden puraisema voi muka kaiken tietää?!? Ja sitten se orjuutus! Kyllä joka kerta alkaa kiehua, kun muistelen noita tallityttöaikoja, jotka on täynnä tuskaa, syyllisyyttä, noloutta, syyllistämistä, paskakärrejä yms. Kele!!! Onneksi olen nyt saanut erilaisen kuvan hevosharrastuksesta ja onneksi olen ruvennut uudelleen ratsastamaan ja olen innostunut siitä. *hirnunhirnun*