Meidän raihnaisessa kahden hengen perheessä ei sitten tervettä päivää paljon näy. Nyt on Kullalla jotain ihme päänsärkyä, joka ei ota hellittääkseen ja sitä on nyt jatkunut kolmatta viikkoa ja joka päivä kiristää vanne päätä. Mutta ei silleen Suomen armeija -tyyliin, you know...;) Eilen Kulta kävi sitten meidän omalääkärin määräämässä skannerissa (magneettikuvaus? Mikä se onkaan kun niitä lohkokuvia otetaan?). Oli muuten ehkä elämäni pisin iltapäivä! Olin töissä ja odotin Kullan soittoa. Odotin tunnin, puolitoista. Soitin sen kännykkään kerran, viidesti, kymmenen kertaa ja aina se meni suoraan vastaajaan. Kaksi tuntia ajanvarauksesta juoduin vastaanottamaan yhdet asiakkaat ja ajatukseni olivat ihan jossain muualla. Olin jo lähes varma, että pahin mahdollinen oli tapahtunut. Palatessani takaisin työhuoneeseen minua onneksi odotti viesti Kullalta, jossa se kertoi yhä odottavansa tuloksia odotushuoneessa ja soittaisi miulle heti ne saatuaan. Huh, oli se vielä olemassa! Puolen tunnin päästä Kulta sitten soitti uudelleen ja tulkset olivat positiiviset eli ei mitään hälyttävää - kasvainta tai muuta. Helpotuksen huokaus ja pieni itkuntirahdus.