En kerinnyt Suomessa oikein blogailla. Nautin niin kovasti sauvakävelyistä, situkan lipittämisestä, vierailuista kavereitten luona ja pitkistä keskusteluista vanhempieni kanssa. Oli ihanaa, mutta kotiinkin oli ihana palata, Kullan ja karvakorvien luo. Karvakorvat ovatkin nyt sitten liimautuneet kylkeeni oikein urakalla ja niiden katseet tuntuvat sanovan: "Maman, älä enää koskaan jätä meitä!" 1) Meidän lapset on yksikielisiä ranskalaisia ja siksi olen niille Maman ja 2) meillähän ei eläimiä inhimillistetä !

Kun saavuin Suomeen, hyppäsin samantien Turun bussiin. Tosin sitä ennen oli pakko ostaa hehtolitrasäkki Panttereita (siis 500 g:n pusseja on nykyisin olemassa! Ei ihme, että irtokarkkikansa lihoo...) ja siideriä, mikä meinasi aiheuttaa bussista myöhästymisen. Taikuriystäväni Pete oli minua vastassa Kaarinassa ja vei minut uudella hienolla autollaan uuteen hienoon kotiinsa. Oli mukava tavata hyvää ystävää pitkästä aikaa ja nauttia ruisleipää, graavilohta, situkkaa ja katsoa hyvää suomalaista leffaa.

Aamulla Pete vei miut yliopistolle. Sää oli henkeäsalpaavan kaunis - aurinkoinen ja kirpeän raikas. Yliopistonmäki toi paljon muistoja mieleen ja mieleni valtasi vähitellen haikeus. Olin entisessä kotikaupungissani ja tunsin oloni niin vieraaksi ja samalla ajattelin kaikkea sitä, mitä olin siellä kokenut ja mitä olin jättänyt kokematta. Tajusin, että olin viettänyt suurimman osan Turun vuosistani elämättä. Siis nauttimatta jokaisesta hetkestä ja kaupungin tarjoamista mahdollisuuksista. Mäellä vaelsi trendikkäitä nuoria opiskelijoita, joista en tietenkään tuntenut ketään. Suuntasin kohti Jusleniaa ja kurssikirjastoa ja ajattelin mennä kurssikirjaston idylliseen pieneen kahvilaan, jonka nimeä en enää muistanut, aamukahville ennen kirjastoon hautautumista. Petellä ei nimittäin ollut kahvia, joten olin pahasti kahvintuskassa. Pääkirjaston vieritse laskeutuvissa portaissa näin tutut kasvot ja itku meinasi päästä! Saksan luennoilta tuttu Katjahan se siinä. Sain suostuteltua Katjan kanssani kahville, mutta hän ei aluksi ymmärtänyt, minne olin menossa tuskaani poistattamaan. Ei ihme, sillä kurssikirjastoa kahviloineen ei ole enää olemassa eikä ole ollut kuulemma kolmeen vuoteen...Menimme sitten Naantalin aurinkoiseen Hämeentielle ja pikaiseksi tarkoitettu kahvittelusessio venyi puolitoistatuntiseksi ja kirjastolle varaamani aika vain kutistui kutistumistaan, mutta se oli ehdottomasti sen väärti. (Terkkuja Katjalle, jos luet tätä! Odotan kuulumisia Saksasta :)!)

Ennen hyvästejä Katja näytti miulle, missä meidän laitos nykyään sijaitsee. Olin nimittäin menossa ihan väärään paikkaan. Noustessani entisen Kaffelin rakennuksen ja nykyisen Rosetan portaita toiseen kerrokseen arvoin vielä menisinkö suden suuhun eli proffan puheille. Päätin olla hyväkäytöksinen ja rohkea ja mennä pelottavan harmaahapsen puheille, sillä seuraavan treffattavani eli Duussin työhuone oli proffan työhuoneen vieressä ja joutuisin menemään siitä ohi ja tulla nähdyksi. Tapaamisemme ei kestänyt kuin kymmenisen minuuttia ja oli itseasiassa positiivinen. Minua ei tuomittu eikä teilattu vaan tsempattiin ja se on niin hyvä!

Sitten koitti kauan odottamani blogimiitti Duussin kanssa. Mentiin Educariumin ruokalaan Macchiavelliin syömään runsas opiskelijalounas ja juttua riitti niin paljon, että miulla - kuten tavallista - meinasi ihan syöminen unohtua. Duussi osoittautui juuri niin mukavaksi, fiksuksi, hauskaksi, kauniiksi ja trendikkääksi tyttöihmiseksi kuin olin ajatellutkin. Ja paljon pitemmäksi kuin luulin. ;) Terkkuja ja halaus, sisko!

Ennen seuraavaa blogimiittiä ehdin käydä tutustumassa kääntämisen ja tulkkauksen laitoksen uuteen kirjastoon, joka on Signumissa. Oli muuten herttaisen idyllinen paikka verrattuna entiseen EC:n persoonattomaan kirjastoon. Vitsi, kun olisi kiva vielä opiskella Turussa kun on noin hienot tilat nykyisin, joissa ehkä tekisi enemmän mieli homehtuakin...;) Selailin graduhyllyä, josta löytyi entisten opiskelukavereitten graduja useampikin kappale ja kyllä-mieki-vielä-prkl-uhohenki vain kasvoi.

Kello neljän aikoihin piti lähteä Yliopistonmäeltä kohti keskustaa, jossa meillä oli treffit Fifin kanssa. Päätin nauttia joka solullani lyhyenlännästä kävelymatkasta ohi Turun tuomiokirkon ja kaupungin kirjaston. Turku on niin kaunis kaupunki! Haikea mieli tosin vain lisääntyi ja mieli täyttyi muistoista. Teki mieli itkeä, mutta sen sijasta otin kännykällä kuvia, joita en tietenkään voi laittaa tänne blogiin, koska Nokiani on vanhanaikainen "bluetoothiton" (miten tuo taivutetaan?!?). Kolmessa vuodessa Turku oli muuttunut paljon ja vihdoinkin sinne oli saatu uusi kirjastorakennus! Upeannäköinen pytinki, täytyy sanoa. Otin kirjastosta kuvia kuin pahempikin japsituristi ja yksi vanha ukkeli pysähtyi katsomaan minua leveä hampaaton hymy kasvoillaan. Varmaan se oli huvittava näky, kun venäläistä ostosmatkalaista muistuttava pipopäinen blondi ottaa innoissaan kuvia kamerakännykällään Turun kirjastosta.

Tapasin Fifin Stockan Yliopistonkadun puoleisen sisäänkäynnin edessä ja poskipussattiin toisemme kuin vanhat tutut. Jos joku on kommenttilaatikoista lukenut, niin mie itseasiassa tunsin Fifin näöltä yliopiston käytäviltä. Mentiin Three Beansiin kahville ja juttuahan taas riitti. Fifi on aivan valloittava persoona, jonka toivottavasti tapaan tänä kesänä täällä kotikonnuilla! Gros, gros bisous, ma biche!

Kahvittelusession jälkeen käytiin pikana ostamassa miulle uusi pokari Helsingin bussimatkaa varten ja sitten kuvaussessio ja heipat Fifille ja Peten kyydissä bussiaseman laitamille kahville ennen lähtöä.

Bussi ajoi kuten aina ennenkin vanhaa Turun tietä Ilpoisten ja Koivulan asuinalueitten ohi ja siinä noita tuttuja, ohilipuvia maisemia katsellessa syvä suruntunne tuli rintaan. Kaikesta huolimatta olin joskus onnellinen Ilpoisissa ennen kuin "jotain" tapahtui ja elämä muuttui. Ihan kuin olisin palannut Turkuun tekemään surutyöni loppuun ja hautaamaan kaiken vanhan. "Closure" niin kuin Rachelkin asiaa nimitti Frendeissä. Jos joku kaunis päivä palaan Turkuun, fiilis on varmasti ihan erilainen. Mie tarvitsin tuon ja nyt se on tehty.

Helsingissä olin yötä serkkuni Ullan luona (kiitos majapaikasta, Ultsu! Haleja!) ja aamulla aikaisn hyppäsin Joensuun junaan. Lassi oli asemalla vastassa ja vei miut niille. Vietin usemman tunnin Tainan ja klonkkuhaivenisen Tuukkelin kanssa ennen kuin asettauduin kotikotiin Äitin ja Iskän hoiviin.