1. Teini-ikäiset harjoittelijatytöt tutustuivat tuppukylän nuoriin miehiin, jotka juovuspäissään päättivät rynniä eilen illalla tyttöjen huoneeseen ja raiskata nämä. Yksi tytöistä, harvinaisen yksinkertainen yksilö, aukaisi pojille suosiolla oven, joten raiskausyritys oli hyvin avustettu. Pojat pääsivät karkuun ennen kuin santarmit ehtivät paikalle.

HUOM! En hyväksy raiskausta tai raiskausyritystä missään muodossa, olenhan itsekin nainen. Raiskausyrityksen tulkitseminen on vaikeaa, koska kyse on tulkinnasta - vähintään kaksi eri näkökulmaa, mutta jo se, että nainen kokee olonsa ahdistetuksi on merkki jostain. Eli en siis tuomitse tuota tyttöä mistään provosoinnista ym. Mutta otinkin tässä postauksessa hotellin pitäjän näkökulman - oli poika tai tyttö: vieraita ei tuoda hotelliin ja ovia ei aukaista ulkopuolisille ja tuon säännön hyvin tietäneenä (allekirjoittanut oli sen kolme kertaa terävästi kyseiselle tytölle sanonut) tyttö rikkoi sääntöjä ja kaivoi verta nenästä.  

2. Samaan aikaan toisaalla yhteen hotellihuoneista oli murtauduttu. Asiakkaat olivat jättäneet ikkunaluukut auki ja murtovarkaat olivat näin paikallistaneet käteistä sisältäneen käsveskan.

3. Koko sesongin ajaksi palkattu puolalaispariskunta teki oharit ja lähti. Nyt tarvitsemme kipeästi työvoimaa tiskaamaan, pesemään pyykkiä, silittämään, hoitamaan puutarhaa ja uima-altaita.

Tämän kesän harjoittelija-aines on ehdottomasti ennätyksellisen idioottimaista. Tai ei kaikki. Kaksi tyttöä neljästä ovat ihan järkeviä ja kunnollisiä, mutta toiset kaksi ovat totaaliääliöitä. Kaikki mitä sanotaan menee toisesta sisään ja tulee toisesta ulos, ne on niin löysiä, ettei mitään rajaa ja kurista eivät ole koskaan kuulleetkaan. Raiskausyrityksen kohteeksi joutunut tyttö hengaili öisin kylällä ja toi kundeja hotelliin ja nyt epäillään tietysti, että kyseiset häiskät olivat asialla, kun yhdestä remontissa olevast huoneesta vietiin upouusi taulutelkkari viime viikolla. Varoitin useampaan kertaan tyttöä tuntemattomien tuomisesta hotelliin, mutta ei näköjään mennyt perille. Tänään episodi sai jatkoa, kun tytön isä pamahti raivoissaan hotellille haukkumaan meidät ja tilanne meni niin pahaksi, että paikalle oli kutsuttava santarmit. Iltapäivällä Anoppi ja Appi ja kaksi muuta harjoittelijatyttöä olivat kuulusteltavina eilisen ja tämän päivän tapahtumista. Toivottavasti ei tule oikeusjuttua.

Joka kesä on ainakin yksi murto. Valitettavasti. Kaikkemme tehdään asiakkaitten turvallisuuden eteen, mutta kun charmikasta hotellia ei voi ihan Fort Knoxiksikaan muuttaa saati sitten pelotella asiakkaita psykoosin partaalle. Jo semi-pakollinen autotallikin saa usein asiakkaat kohottelemaan kulmiaan. Tuppukylä vaikuttaa viattomalta, mutta valitettavasti rikollisuuden lonkerot ulottuvat kaikkialle.

Puolalaistyövoiman tarina meidän hotellissa taitaa olla loppuun luettu. Pariskunta rikkoi työsopimustaan niin rankasti, että takaisin ei ole tulemista vaikka kuinka anelisivat. Sekun on vaan niin, että rahaa ansaitaan vain työllä eikä makoilemalla. Nii.