07.09.2008 - 09:24
Jos asuisin edelleen Suomessa, olisin vallan innoissani syksyn saapumisesta. Syksyn tuloon liittyi aina paljon kaikkea mukavaa: Peruskoulussa uudet vaatteet ja koulutarvikkeet, lukiossa uudet kurssit ja koulun tapahtumat. Yliopistossa syksyn alussa piti suunnitella oma lukujärjestys ja muutenkin opintoja eteenpäin, ja oli mukava taas palata kampusalueelle - hengailemaan, kahvittelemaan kavereiden kanssa ja lounastamaan lukuisiin yo:n ruokaloihin. Syksy oli aina myös uuden alun aikaa: uusia lupauksia ja päätöksiä liittyen tietysti koulutyöhön tai opiskeluun, uusia aktiviteetteja jne.

Täällä minun vuottani ei rytmitä enää lukukaudet vaan ainoastaan sesonki. Vielä on kaksi kuukautta jäljellä. Kaipaan kuitenkin syksyyn liittyviä rutiineja ja uusia alkuja. Tänä vuonna aloitin "uudella päällä" eli kävin kampaajalla ja vaihdoin hieman lookia. Jo ihan pikkuriikkinen muutos teki hyvää. Seuraavana on vuorossa kaappien siivousta ja yleistä talon järjestelyä. Tänä vuonna en nimittäin halua tuhlata yhtään kalliita lomapäiviäni ylimääräiseen siivoukseen vaan aion keskittyä lomailuun oikein kunnolla ja ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa mistään.

Lomasta puheenollen, ensimmäinen matka on jo varattu ja arvaatte varmaan minne! :)
26.08.2008 - 22:27
Virtuaaliystäväni Sanna lahjoitti miulle luottokortin. Rahaa sillä ei saa vaan ihan jotain muuta! :) Kiitos, Sanna!



1. Tunnustuksen voi antaa viidelle henkilölle.
2. …joista neljä seuraa blogiasi.
3. Yhden täytyy olla uusi blogissasi ja asua eri puolella maailmaa.
4. Linkitä siihen blogiin, josta sait tämän tunnustuksen.

Ensimmäiseksi annan kortin Katariinalle, joka on uusi lukija ja elää kuvainnollisesti eteläisen ja pohjoisen pallonpuoliskon välissä. :) Terkkuja Helsinkiin!

Muut "luottokelpoiset" ovat: Duussi Suomen Turuus', Karkki Milanon liepeillä, Eve Dominikaanisessa Tasavallassa ja Jonna Meksikossa. <3


23.08.2008 - 09:25
Velipoika on täällä parhaillaan ja meillä on leppoisan hauskaa. Eilen käytiin tukussa ruokaostoksilla - lähinnä täydentämässä kaljavarastoja - ja automatkan aikana tuo miun rakas veljukka nauratti miut ihan kuoliaaksi, niin ettei meinannu autolla ajamisesta tulla mitään. Pakko katsoa Vares-leffa, kun siinä kuulemma puhutaan "yön Timosta"! =D Mikä ilmaus!

Ensi viikolla hotelliin tulee aivan ennennäkemätön suomalaisten ryntäys. Torstaina meille saapuu asiakkaaksi veljeni entinen pelikaveri Josban ajoilta tyttökavereineen. O. sähläilee nykyisin Sveitsissä ja on näin ollen aika lyhyen matkan päässä Etelä-Ranskasta.  Samana päivänä meillä on ilo vastaanottaa myös bloggausystäväni Monsteri, joka viettää amerikkalaisen poikaystävänsä ja tämän vanhempien kanssa meillä pari päivää suuren Euroopan turneensa aikana. Ihana tutustua vihdoinkin ihan livenä! :) Syyskuun 2. päivä rakas ystäväni Fifi ja E. tulevat lomailemaan meille jo toista kertaa. Jospa tänä vuonna saisin vietyä lomailun niin kirjaimellisesti ottavat ystäväni Nîmesiin sightseeingille... ;)


18.08.2008 - 09:35
Uskomatonta, mutta totta!?! YleX:n nettiradio soi tällä hetkellä koneellani!!! Tilanne on kuin Frendeissä, kun Joeyn ja Chandlerin telkkarista näkyi ilmaista pornoa: uskallanko sulkea ollenkaan konetta enää, jos se vaikka onkin joku "häiriö"?!? Yleisradion lähetykset sekä satelliitin että netin kautta piti olla ulkomailla täysin mahdottomia nähdä ja kuunnella, mutta nyt....Voi, antakaa tämän olla ikuista!

13.08.2008 - 21:04
Miun ihana Kulta "yllätti" miut ja lahjoitti miulle tänään tällaisen mustan namupalan:



Nyt ei miun enää tartte kärsiä hillittömistä musavieroitusoireista! On nimittäin niin, että siitä lähtien, kun eräs nimeltä mainitsematon mosteri-eläin asettui taloksi, meikäblondi ei ole voinut kuunnella muzaa jatkuvalla syötollä hela tiden all day long you know. Sterkkahärdelli on olohuoneessa, joka on lasiovella kiinni ettei mosteri mene sinne omine päineen ja kissat samoin ja ministerkat on työhuoneessa, joka on myöskin nelijalkaisilta pannassa. Ainoa soittolaite on miun keittiössä oleva ikivanha kakspesänen mankka, josta mie sitten kuuntelen Ranskan NRJ:tä ja sen hyvin yksipuolista soittolistaa. Mut hei, ei paha, tiiän mie ainakin kuka on Katy Perry! :)

Mutta nyt siis olen astunut ihan uuteen aikakauteen ja pääsen kuuntelemaan kaikkia viime aikoina ostamiani uusia albumeita niin paljon kuin sielu sietää ja missä vain milloin vain. Jopa sitä mosteria ulkoiluttaessa! :) Yksi huono puoli tuossa iPodi Classicissa vaan on: siitä puuttuu jonkinlainen ripustus- tai kiinnityssysteemi...Pitääkö ostaa sellanen kauhea käsivarsikiinnitysjuitsu?!? 


10.08.2008 - 09:10
Voiton puolella ollaan vähitellen. Siis sesongin suhteen. Loppusuoraa kohti aletaan painelemaan hitaasti mutta varmasti nääs. Ja sen kyllä huomaa, että takana on yli viisi kuukautta armotonta raatamista mitä erilaisimmissa olosuhteissa! Henkilökunta alkaa nimittäin olla hieman kireällä. Viimeinen viikko on ollut täynnä kaikenlaista kettuilua puolin ja toisin, aikuismaista ja lapsellista välienselvittelyä, painostavaa tunnelmaa ja hetkellisesti ilman puhdistavaa naurua ja vitsailua.

Itsekin olen joutunut selvittelemään muutaman työkaverini (ja alaiseni) kanssa välejäni. Suurin osa ongelmista johtuu kunnioituksen puuttesta, jota näiltä ranskalaisilta nuorilta puuttuu ja paljon. Tehdään mitä huvittaa ja miten huvittaa, tullaan töihin mihin kellon aikaan vaan ja puhutaan vanhemmille työkavereille sekä työnantajille hyvin epäkunnioittavaan sävyyn.  Ja auta armias, jos yrität saada jotain kuria aikaan, niin sitten alkaa sellainen mökötys ja mielenosoitus ettei mitään rajaa! Suuresti ihmettelen millaisen kotikasvatuksen nämä Ranskan tulevaisuuden toivot ovatkaan saaneet. Ilmeisesti eivät minkäänlaista.

Joka vuosi törmään myös aina samaan ongelmaan: suomalaisen ja ranskalaisen työpaikkakulttuurin eroon. Täällähän työpaikat ovat hyvin hierarkkisia ja työntekijät teitittelevät työnantajiaan ja muutenkin kanssakäyminen pidetään hyvin formaalina. Miulla kuitenkin on vaikeuksia pysyä viileänä ja etäisenä työntekijöiden kanssa, varsinkin niiden kanssa joista pidän erityisesti. Mutta joka ikinen sesonki saan ikävästi nenilleni: täällä ei vain tunnuta osaavan kunnioittaa toisia ihmisiä ja heidän vilpitöntä ystävällisyyttään, vaan tilaisuuden tullen puukotetaan selkään ja käytetään  hyväksi.  Edesmenneen A. Sirkesalon biisi kuvaa hyvin näitä tilanteita: "Annoin pikkusormen, se vei koko käden..." Toinen asia, mikä tuottaa miulle vaikeuksia edelleen on ranskalaisten kiertely ja kaartelu ja korulauseilu myös käskyjä annettaessa. Suomalainenhan sanoo suoraan. Yritän koko ajan hieman pehmentää pyyntöjäni etteivät ne kuulostaisi ranskalaiselle niin epäkohteliaan käskeviltä, mutta ilmeisesti siinäkin on vielä parantamisen varaa. Mutta kun se on niin vaikeeta, kun olet koko ajan jollekin jostakin hermona ja toisaalta on se nyt kumma ettei voi kellekään mitään sanoa, jos eivät töitään saa tehdyksi niin kuin pitää! GRRR....

Summa summarum, helteen ja pitkän vapapäivättömän sesongin lisäksi saat väsyttää itseäsi vielä hermostumalla keskenkasvuisten työntekijöiden oikuista. La vie est belle.

 
31.07.2008 - 23:00
Hiljaiseloa pitänyt ja pitävä blogi-rujoseni sai tunnustuksen. Siitä kaunis kiitos ihanaiselle Jospalle! Gros bisous, ma biche! :)



Mie puolestani annan samaisen tunnustuksen kaikille seuraamilleni blogeille eli periaatteessa niille, joitten kommenttilaatikkoon olen joskus jotain kirjoittanut. :)


25.07.2008 - 09:42
Pian ollaan viikko kitkuteltu kaksistaan Kullan kanssa Äitin ja Iskän lähdön jälkeen. Hieman on orpo ja outo olo, kun oli niin mukavaa ja kodikasta. On se vaan niin kiva, kun on talossa muitakin kuin me ja karvakorvat. Pitää siis alkaa täyttämään taloa, heheh! Viikko on kulunut lähinnä univelkoja takaisin maksaessa ja sen takia kuvaraporttikaan ei ole vielä tänne ilmestynyt.

Hotellissa on täysi hötinä päälla, vaikka asiakkaita ei olekaan yhtä runsaasti kuin ennen. Kuulemma koko maan hotelliala kärsii alhaisesta käyttöasteesta eikä vain me, joten ei tässä vielä pillejä pussiin olla heittämässä.

Mutta nyt pitää taas mennä. Uusi postaus kuvien kera on tulossa heti, kun vain jaksan tehdä muutakin kuin syleillä sohvatyynyjä. :)
09.07.2008 - 10:03
Hiljaisuus johtuu Äitin ja Iskän vierailusta. Tânään joukkoon liittyy kaksi kappaletta belgialaisia ystäviä.
Raportti tulee myöhemmin.

Moi.
24.06.2008 - 20:46
Aah ja iih, nyt on kuuma! Kissat ja basenji makoilee laattalattialla ketarat oikosenaan ja Choko on siirtynyt nukkumaan yönsä sisäpihan pikkuikkunalle. Turistit käristää nahkaansa hurmoksessa uima-altaalla eikä kukaan enää valita. Aamupalalla jotkut haluaa aurinkoon, toiset varjoon. Me paikalliset huikkaillaan toisillemme:"Bonjour, ça va? Qu'est-ce qu'il fait chaud !" (Sama pohjoiskarjalaksi:"Terve, mite mennee? Iha alkkaa hikkoiluttaammaa!" :)) Vielä ei kaskaat laula, mutta silti on plataanien varjossa alkuillasta hyvä aloitella aperitiivillä. Pastista tai roséta hikipisaroita valuvasta lasista. Vaikka en mikään helteen ystävä olekaan, niin tästä provencelaisesta kesäisestä rennosta meiningistä mie tykkään. :)

Meillä Kullan kanssa alkoi tänään sitten Suomalaiset Juhlaviikot. Rakas ystäväni M. ja miehensä V. tulivat yhden ystäväpariskunnan kanssa hotellin kahdeksi yöksi. Eipä jäänyt meidän jälleennäkeminen keneltäkään huomaamatta! Että se meistä hiljaisista ja sulkeutuneista suomalaisista! =D Sunnuntaina tulee Äiti ja Iskä kolmeksi viikoksi ja rakas velipoika elokuun puolessa välissä.

Miunhan piti muuten kirjoitta vähemmän omista jutuista ja enemmän näistä ihmisistä täällä. No, ei siitä nyt tainnut tulla mitään. Oma napa, paras napa.



Kirjoittaja
Nimi
Jenni
( e-mail )
Kuvaus
Suomalaisen blondin subjektiivisia kirjoituksia arjesta eteläranskalaisessa tuppukylässä, ranskalais-suomalaisesta avioliitosta ja hotellin pyörittämisestä. Positiivisia matkailumainoksia etsivät älkööt vaivautuko, sillä täällä valitetaan ja rapa roiskuu. Arki on arkea auringonpaisteessakin. Juttuja myös basenjeista ja kissoista.
Laskuri
 
Sivupohjia
Kuka sinä oot?
Kiitän ja kumarran!