Töissä bloggaamisessa on se huono puoli, että hiljaisina aamuina ehtii kyllä aloittamaan postauksen, mutta päivän aikana sitä ei saa kirjoitettua loppuun ja monesti koko kirjoituksen unohtaa ja se häviää koneen sulkemisen myötä bittiavaruuteen ikuisiksi ajoiksi. Näin kävi pari päivää sitten, kun viimeksi aloittelin postausta. Nyt yritän saada sen loppuun ja julkaistua.

Pian tulee viikko täyteen töissä. En ole tehnyt mitään uuden sesongin aloittamislupauksia, vaikka voisin aivan hyvin. Voisin yrittää olla positiivisempi, ahkerampi, energisempi jne. Lupauksiahan voi aina tehdä, mutta niiden toteuttaminen on sitten toinen juttu. Työt alkoivat ja samalla alkoivat huonosti nukutut yöt, päänsäryt ja yleinen raihnaisuus. Mitä voimme tästä päätellä? Niinpä...

En nyt kuitenkaan jaksa valittaa sen enempää - ristinsä kullakin ja tämä on nyt tätä ja blaablaa.

Viimeinen lomaviikko oli aivan ihana. Äiti-kulta oli meillä ja vaikka miulla olikin nielutulehdus eikä ääntä meinannut tulla pieniä pihauksia lukuunottamatta (ennen antibioottikuuria, that is), niin meillä oli oikein mukavaa ja leppoisaa. Käytiin shoppailemassa ja Ikeassa ostamassa kaikenlaista tarpeellista, juteltiin, naurettiin ja halailtiin, juotiin viiniä ja leivottiin pullaa uudella, Äitin ostamalla monitoimikoneella.

Ennen kuin Äiti saapui sunnuntaina, todettiin lauantaina meijän talossa pieni suuri draama. Lily-kisun häntä roikkui flegmaattisena ja kun sitä yritti nostaa se valahti täysin elottomana alas! Pikainen soitto eläinlääkärille vahvisti epäilyksemme - häntä oli poikki - ja me, perjantaisen samppanjaisen illan jäljiltä krapulaiset ja kovin syylliset kissanomistajat, hyppäsimme samantien autoon ja suuntasimme Milhaudin eläinlääkäriklinikalle, joka ainoana alueella on auki viikon jokaisena päivänä ja ympäri vuorokauden. Perillä meijän pelokas Lily röntgenkuvattiin ja häntä todellakin oli poikki kahden nikaman välistä, pari senttiä hännän tyvestä. Eläinlääkäri antoi kolme vaihtoehtoa: joko häntä luutuu takaisin parissa kuukaudessa tai se pitää amputoida ja Lilystä tulisi Lily Töpöhäntä tai sitten katkenneet nikamat yhdistettäisiin metallipiikillä toisiinsa. Viimeistä vaihtoehtoa hän ei kuitenkaan suositellut jo pelkästään operaation hinnan takia ja toisekseen siinä olisi riskinä kaikkien nikamien luutuminen toisiinsa yhtenäiseksi pötköksi. Meistä Kullan kanssa ajatus Lilystä ilman antennihäntäänsä oli niin surullinen, että halusimme odottaa ja katsoa josko häntä luutuisi ennalleen. Eläinlääkäri laittoi Lilyn häntään lastan auttamaan luutumista ja saimme mukaamme myös kipulääkkeitä. Kirjoitettuamme muhkean sekin pakkasimme lastoitetun kisulimme autoon ja palasimme kotiin.

Lily ei ollut millänsäkään, mutta me Kullan kanssa vietimme todella surkean illan. Pohdimme eri vaihtoehtoja ja surimme Lilyn hännän kohtaloa. Pahinta koko tarinassa on se, että emme todellakaan tiedä kuinka ja missä häntä olisi voinut katketa. Lilyhän on sisäkissa! Itse olen aika varma, että häntä olisi katkennut jo perjantaina, sillä Lily oli oudon arka ennen kuin lähdimme ystäviemme luokse rilluttelemaan. Se nukkui monta tuntia meidän sängyssä ja lähtiessämme se oli piilossa keittiön pöydän alla, mitä tapahtuu vain jos se on peloissaan. Kuitenkaan mie, kelvoton emo, en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, sillä olin niin kiireinen lähtemään kittaamaan samppanjaa. :(  Yksi todennäköinen syyllinen on tietysti Nessi The Evil Basenji Bitch, mutta kun sekään ei ollut perjantaina samassa tilassa Lilyn kanssa. Oh well, onneksi illan mittaan antenni alkoi vähitellen osoittaa elonmerkkejä ja jo seuraavana päivänä se oli jo normaalina kysymysmerkkinä ilmassa. Jei! *klap klap* Soitettiin eläinlääkärille, joka ilahdutti meitä lisää toteamalla, että Lilyn hännässä veri mitä ilmeisemmin kiertää normaalisti ja toivoa hännän luutumisesta ja paranemisesta ennalleen siis on. Meijän pitää vain käydä säännöllisesti oman eläinlääkärimme luona vaihtamassa lasta ja side ja seurata tilannetta. Rahanmenohan se tietää, mutta pitäähän noista elukoista pitää huoli, kun ne on kerta ottanut. Ja meijän eläinlääkäri on sen verta kiva mies, että se antaa meille "suurperhealennusta". =D

Taas kerran huoli lemmikistä pisti miut pohtimaan, millaista se huolehtiminen voikaan olla, kun on lapsia. Huh huh! Kun tälläkin kertaa oli kuitenkin kyse vain kissasta. Tai no, vain ja vain - tulkaa vaan sanomaan miulle, että Lily ja Choko on vain kissoja tai Nessi on vain koira!