Tekisi mieleni heittäytyä lattialle selälleen ja potkia ilmaa kuin pienet lapset! Ottaa niin kovasti päähän kaikki ja kuitenkaan ei mikään. Toisaalta ahdistaa töitten alkaminen ja aikaiset aamuheräämiset, toisaalta taas on mukava saada taas jotain järkeä ja järjestystä näihin päiviin, jotka kuluu ja valuu päämäärättömästi. Flunssa ei paranna oloa yhtään tietenkään - kurkku on niin kipeä, että ei mitään rajaa. Pitäisi varmaan käydä taas omalääkärin luona, mutta se on niin turhaa, koska saisin kuitenkin taas reseptin vain plasebolääkkeille. *huoh*

Töitten alkamisessa ahdistaa ehkä eniten miun iänikuinen epämääräinen asema. Olen perhettä, mutta kuitenkaan en ole. Kullan perheen kanssa työskentelyssä on paljon hyviä puolia, mutta myös runsaasti huonoja puolia. Esimerkiksi miun pitää monissa asioissa antaa periksi, koska kyse on perheestä, mutta toisissa taas ollaan sitten niin jämptejä. Rajanveto perheen ja työnantajan välille on niin hankalaa, vaikka toisaalta sitä ei edes tarvitsisi tehdä, sillä työasiat on työasioita ja perheasiat on perheasioita. Toisin sanottuna olen aika hankalassa tilanteessa. Mieli tekisi hakea muualle töihin, mutta se taas hankaloittaisi niin paljon Kullan ja miun suhdetta. Ei esim. nähtäisi enää koskaan ja lomatkin olisi ihan eri aikaan. Ja toisaalta, mitä töitä mie täältä hakisin? Varsinkin kun sitä tutkintoa ei vieläkään ole...

Onneksi miun ihana Äiti-kulta tulee sunnuntaina! :) Saanpahan muuta ajateltavaa kuuden päivän ajaksi. Ohjelmassa on pakollinen Ikea-reissu, shoppailua, yhdessäoloa ja halailua, viininjuontia ja maailmanparannusta. =D Iskä ei valitettavasti tällä kertaa ole ilonamme, mutta tulee sitten taas kesällä.

Mie menen nyt siivoamaan. Se auttaa monesti tuskaiseen oloon.