Yksin istun lapsuuden kodissani ja odotan Äitiä ja Iskää, jotka lähtivät tänä aamuna aikaisin hakemaan mummia Jyväskylän kupeesta meille joulun viettoon. Kulta lähti tänä aamuna takaisin Ranskaan viettämään joulua omien iäkkäiden vanhempiensa kanssa. Ikävä on kova jo nyt, vaikka viikon päästä taas ollaankin yhdessä ja silloin omassa kodissa taas.

Tuleva joulu tulee olemaan varsinainen tunnepyörremyrsky. Tunnen sen jo nyt. Kulunut kuukausikin on jo ollut varsin järisyttävä tunnetasolla, sillä niin moni asia täällä ja omassa elämässä on muuttunut. Tunnen tulleeni jonkinlaiseen käännepisteeseen, jossa jo aika monet ystävistäni ovat käyneet. Yksi asia on ainakin selvää: olen auttamattomasti ulkosuomalainen, joka on täällä aina vain käymässä eikä enää osa tiettyjen ihmisten elämää. Sen tajuaminen on tehnyt todella kipeää, mutta ehkä se on vain hyväksi. Voin nyt alkaa oikeasti rakentamaan elämääni Ranskaan, jonne siis jäämme asumaan X ajaksi, ehkä koko loppuiäksemme, ja lopettaa kahden maan välillä roikkumisen, sillä se on mahdotonta tai ainakin liian kuluttavaa.

Huomenna vietämme joulua perheen kesken ja saamme joululahjaksemme 83-vuotiaan mummini, joka viettää kanssamme kolme lyhyttä, mutta sitäkin arvokkaampaa päivää. Olen niin kiitollinen ja niin monesta asiasta.

Seuraavien tuttujen joululaulun sanojen myötä haluan toivottaa
 RAUHALLISTA JOULUNAIKAA
kaikille blogini lukijoille, tutuille ja tuntemattomille. (Kyseiset sanat koskettavat minua tänä jouluna erityisesti ja serkkuni lauluyhtyeen Viiden konsertissa ratkesin itkemään juuri noiden säkeiden aikana eikä loppua meinannut tulla...)