Äiti ja Iskä lähtivät tänään. Vein ne Nîmesin asemalle puolenpäivän maissa ja ajoin kuin ranskalainen naisrallikuski Michèle Mouton, sillä meinasimme myöhästyä. Aseman takana pikapysähdyspaikalla oli joku kuspiä parkissa eikä miun raivoisista tööttäilyistä ja ikkunasta huuteluista huolimatta suostunut liikkumaan eteenpäin, joten emme saaneet Astraa parkkiin. Äiti ja Iskä joutuivat ottamaan matkatavaransa lennossa ja nopeasti sanottiin heipat autossa. Itkua ja raivoa nieleskellen palasin takaisin kotiin. Seuraavan kerran saan halata vanhempiani vasta lokakuussa.