Olen nyt päättänyt, että tänään saa olla viimeinen päivä, että en tee mitään järkevää. Piste. Gradun teko on aloitettava huomenna, edes jotenkin. Ei se itsestään etene. Kun olen saanut tämän postauksen kirjoitettua, alan siivoamaan. Talo on nimitäin taas ihan rappiotilassa ja nekin huoneet, jotka sain ennen joulua järjestettyä ja siivottua, ovat taas kuin kaatopaikka. Mitä enemmän neliöitä, sitä enemmän siivottavaa ja järjesteltävää. Jos ei oltaisi Kullan kanssa tavaram hamstraajia, niin sanoisin niin kuin Latitia Casta:"En halua isoa taloa vaan pienen, jonka siivoamiseen ei mene paljon aikaa."

Tällä viikolla olen taas paljon miettinyt elämän tarkoitusta. Niin, taas. Kertokaa miulle, mikä se on! Kommenttilaatikkoon toivoisin teijän omia näkemyksiä siitä. Aihe on nimittäin sellainen, joka minuu on ahdistanut ihan pienestä asti ja varsinkin nyt, kun tämä elämäntilanne on mikä on. Kattokaas, kun välillä tuntuu, että en elä omaa elämääni vaan jonkun toisen, koska Hotelli määrää kaiken. Mikä on siis tärkeintä? Rakkaus? Terveys? Raha? Ura? Maine? Kaikki yhdessä on tietysti ideaali, mutta jos yhdenkin niistä menettää, on jo onneton. Miten te muut näette tämän asian?

Pienenä tyttönä mie olin sitä mieltä, että vain kuuluisat starat on jotain. Ajattelin, että miun on päästävä Los Angelesiin asti ollakseni jotain. Miten mie sinne meinasin päästä, sitä en enää muista, mutta joka tapauksessa kaikki tavallinen ahdisti minuu. Miun oli pakko tulla joksikin. Sitten mie yksi päivä mietin ja mietin, että Los Angelesista kauemmas ei enää pääse tai pääsee, mutta sitten alkaa tulla jo takaisin kotiinpäin ja se rupesi ahdistamaan vielä enemmän. Kuuluisuuudellakin on rajansa, maantieteelliset. :) Tuon tajuttuani, mie ajattelin, että jos miusta ei mitään tuu, siis kuuluisaa, on pakko ruveta totuttelemaan tavallisuuteen ja arkeen. Tällasta mie ajattelin pienenä. Mutta arki ja tavallisuus on miusta edelleenkin ahdistavaa.

*Huoh*

Viikon ärsytyksen aihe: Nessin ja miun lenkkimaastoon rakennetaan kymmenisen uutta omakotitaloa. Rakennusmiehillä ei ole minkäänlaisia parakkeja tai Baja Maja -vessoja, joissa voisivat käydä tarpeillaan vaan ne tekevät minne sattuu, luontoon. Mitä käy sitten, kun on koira, joka rakastaa kaikenlaisessa ulosteessa pyörimistä?!? Aivan. Sain taas kaksi päivää sitten pukea kokovartalokondomin päälle ja pestä koiran ja heti perään kylppärin Tolulla.

Iloisia asioita puolestaan on se, että huhtikuussa tämä Karjalan neito lentää Suomeen viikoksi, kaverin häihin ja ehkä juhlimaan toisten kavereitten kolmekymppisiä!!! I-ha-naa! Finskillä on kaiken lisäksi järkevät hinnat tällä hetkellä, joten here I come, babes! Taidan samalla reisuulla piipahtaa Suomen Turussa ja ottaa härkää sarvista tapaamalla proffan ja keskustella hänen kanssaan gradusta. Hui...

Nessi menee ensi viikonloppuna ensimmäistä kertaa koiranäyttelyyn, jossa on tarkoituksena "vahvistaa Nessin paperit" eli selvällä suomen kielellä tuomari tarkistaa, että Nessi on varmasti basenji eikä villakoira =D. Näyttely on Montpellierissä ja sinne tulee vain yksi basenji Nessin lisäksi, mutta saanpahan tavata taas yhden basenjistin lisää. Kulta on yhtä innoissaan kuin kaulaa katkaistaisiin.