En olekaan moneen päivään uskaltanut kirjoittaa tänne, kun se saamani nootti vähän hiljensi haluja. Tosiasiahan on siis, että valitusta riittää. Eilen puhuin parhaan ystäväni kanssa puhelimessa ja se sanoi, että ei se kiinnosta, jos miulla menee hyvin tyyliin "aurinko paistaa ja silleen". Kieltämättä hyvin sanottu. Sitä paitsi tämän blogin ansiosta on jo vältetty monta aviokriisiä, koska voin valittaa tänne ihan rauhassa ja Kulta saa olla omaan maahansa kohdistuvalta kritiikiltä rauhassa.

Mitään erikoista ei ole taaskaan tapahtunut sitten viime kirjoituksen. Alan olla pirun kyllästynyt täällä tuppukylässä jumittamiseen. Tahtoo ihmisten ilmoille!!! Kulta lupasi viedä miut ulos ja tarkoitus olikin mennä rimpsalle tänä iltana, mutta vielä on sen verran itsesuojeluvaistoa jäljellä, että mennäänkin vasta viikolla, koska silloin on hieman vähemmän asiakkaita ja on ehkä helpompi selvitä tarjoilusta jopa pienessä kankkusessa. Mie tarviin nimittäin nyt kunnon tyhjennysharjoituksen. On välillä aika rankkaa tehdä töitä perheyrityksessä, jossa kaikki tietää siun asiat ja kysymyksiä satelee. Vaikka tykkäänkin kovasti Anopistani, on se joskus aika rasittava. Se ei vielä tunne minuu niin hyvin, että osaisi esimerkiksi jättää miut aamulla rauhaan ainakin siihen asti, että olen saanut kaksi kuppia kahvia sisälleni. Mie oon nimittäin aamuäreä eikä miusta saa klo 7 aikaan minkäänlaista järkevää monitavuista sanaa ulos. Onneksi nyt noin viikon ajan olen kattanut aamupalan terassille, jonne pystyn katoamaan aamun ensimmäisiä kysymyksiä ja keskustelunaloituksia pakoon. 

Vielä kaksi vuotta sitten käytiin Kullan kanssa kerran viikossa ulkona syömässä. Nykyisin ehkä kerran kuussa, jos sitäkään. Mie en nimittäin enää jaksa valvoa pikkutunneille ja aamulla olen sitten joko päänsärkyinen tai kuin kuolleen rukous. Vanhuus ei tule yksin, *huoh*. Kaikki kauniit uudet vaatteet roikkuu henkareissa käyttämättöminä, kun en mie voi niitä koiranulkoiluttamiseenkaan päälleni laittaa ja meikit vanhenee beauty boxissa. Ei myö enää nähdä meijän kavereitakaan. Ne nimittäin on normaaleissa töissä, paitsi yksi, jolla on vielä rankemmat työajat vuorotyössä. Yhdellä ystäväpariskunnalla on pieni vauva eli ne ei liiku senkään vertaa kotoaan kuin aikaisemmin. Sitä paitsi ne ei tykkää käydä ravintolassa eikä niille sovi kyläily viikolla. Toinen ystäväpariskunta asuu kaukana eikä sen miehen kanssa tule kukaan toimeen, sillä se on todella outo ja epäsosiaalinen. Harmi, koska se tyttö on aivan huipputyyppi - oikea ilopilleri ja duracell-pupu - , mutta se vain haluaa olla sen ääliömiehensä kanssa. Kullan paras ystävä, joka on se vuorotyöläinen, ei koskaan kerkiä meitä tavata, kun sillä on sata rautaa tulessa ja se on sinkkuhomo, jolla on muitakin ystäviä kuin naimisissa olevia pariskuntia. Miun ainut oma kaveri, Nolwenn, on persaukinen ja epäitsenäinen, koska se asuu vielä 24-vuotiaana vanhempiensa luona, jotka valvoo sen menemisiä. Pitäisi etsiä uusia kavereita. Ajateltiin eilen illalla laitta ilmoitus jonnekin. "Etsitään ystäväpariskuntaa ravintolassakäyntiin ja molemminpuolisiin kyläilyihin. Mielellään töissä hotelli- ja ravintola-alalla, jolla sairaat työajat."