Aamupäivää, sirkkusilmät! Nyt se hetki on koittanut - aamupalatarjoilu terassilla alkaa huomenna! Antakkee armmoo! No, ei auta, se on huomenna herättävä klo 6.15, jotta kerkiin kattaa pöydät valmiiksi ennen kuin asiakkaat tulee härkkäämään. Tänä aamuna olisi jo muuten tarjoiltu terassilla, mutta pieni ukkoskuuro tuli pelastamaan päiväni, joten pöydät piti kattaa sisälle. Salissa tarjoilussa on se hyvä puoli, että miulla on puolet vähemmän hommaa aamulla, koska tarjoilijat kattaa jo edellisenä iltana illallistarjoilun jälkeen aamupalapöydät valmiiksi. Miun ei tarvitse siis tehdä mitään muuta kuin syödä aamupala ja odotella asiakkaita. toisaalta on se kuitenkin kivempi olla ulkona ja auringossa, kuin sisällä tunkkaisessa ilmassa. Käveltyä tulee tosin enemmän, kun raivaa pöytiä, mutta sehän nyt ei mulle pahaa tee. Sinne jumppaan kun ei ole vieläkään tullut mentyä.

Sunnuntaina oltiin Nessin, Nolwennin ja Athénan kanssa meidän kylän juhlasalilla katsomassa koirien agility-esityksiä. Harmi, kun en taaskaan älynnyt ottaa kameraa mukaan, sillä olisin saanut aivan mahtavia kuvia. Istuttiin siellä koirinemme kolmisen tuntia ja mikäs siinä istuessa oliivipuun varjossa, kun oli lämmin ja hyvä meininki. Käsivarteni onnistuin kevyesti polttamaan, mikä vaan todistaa sen, että jopa varjossa voi saada palovammoja. Achtung siis, kaikki auringonpalvojat! Voi että mie olin sitten ylpeä miun pikku-Nessi-monsterista! Se oli niin kiltisti, että ei sitä meinannut samaksi koiraksi tunnistaa! Istui varjossa ja katseli muita koiria ja ihmisiä ympärillä eikä ollut moksiskaan polkupyöristä ja lasten jalkapalloista, jotka muuten on kauhistuksen kanahäkkejä. Olen tuota agilityä miettinyt jo pitkän aikaa, että pitäisikö ruveta käymään siellä Nessin kanssa, kun se tuntuu välillä kaipaavan jotain virikettä. Meillä on nimittäin se onni, että omassa tuppukylässä on agility-kerho, joten ei tarvitsisi mennä autolla mihinkään kauas. Silloin, kun Nessi oli pieni, käytiin agility-kerhon järjestämässä koirakoulussa, jossa Nessi oppi vähän käyttäytymisen alkeita ja sai nähdä muita koiria. Silloin se tutustui jo muutamiin agility-esteisiin kuten tunneliin ja renkaaseen. Tuolla agility-tapahtumassa Agnès, yksi kerhon vetäjistä, pyysi meitä Nolwennin kanssa kokeilemaan ja mie olin varma, että Nessi ottaa paniikit, mutta ei. Se oli ihan innoissaan eikä yhtään pelännyt esim. tunnelia. Se varmaan muisti sen pentuajoiltaan. Mentiin jopa tunneli, hyppyeste ja rengas yhtä kyytiä! Syyskuussa mennään sitten kokeilemaan agilityä, kun kerho aloittaa uudelleen, kesälomatauon jälkeen.

Muuten, onnistuin unohtamaan äitienpäivän. Miulla on kyllä puolustuksen sana sanottavana: Ranskassa äitienpäivä on kaksi viikkoa myöhemmin, joten olen joka vuosi aina ihan sekaisin noista päivistä. Yritin kyllä etsiä netistä jotain merkkiä, kun yhtäkkiä tuli epätietoisuuden hetki, mutta en löytänyt. Vastaus oli kyllä monta kertaa ihan silmien alla, sillä miulla on netissä avaussivuna Iltalehden etusivu ja siinähän se oli ollut koko päivän: "Arja Koriseva iloitsee äitienpäivänä tulevasta vauvastaan." Blondi oli taas aika blondi. Sitä paitsi normaalisti Iskä aina muistuttaa tekstarilla, mutta tänä vuonnapa ei sitä sitten tehnyt. Huomaatko, Iskä-rakas, kuinka sinuun luotan? Kerta ei tullut tekstaria, en uskonut olevan äitienpäivä. Kuinkas sitten kävikään...Illalla jyrähti Aretha Franklinin Respect soimaan eli Äitihän se siellä soitteli. Oli myrtsi ääni kellossa, joten heti tuli epätietoisuuden tunteet pintaan ja lopulta Iskä huutaa taka-alalla: "Mikäs päivä tänään on?!?" Oli vähän myöhäistä...Heti piti sitten tietysti laulaa luikahuttaa ja sillä sain (tai ainakin toivottavasti) unohdukseni anteeksi. Nyt on sitten muistilaput viritelty seuraavia äitien- ja isäinpäiviä varten.