Eilen illalla tuli sitten vähän ikkastua. Jatkettiin Kullan kanssa niitten uusien perunoitten syömistä ja yritin siinä sitten kuvailla, mitä uusien perunoitten syönti voi parhaimmillaan tuoda mieleen. No, eipä siinä, tunteet tuli liikaa pintaan taas ja itkin sitten ihan kunnolla. Teki gutaa, täytyy sanoa, mutta muuten se oli virheliike, koska nyt Kulta on sitä mieltä, että mie olen ihan depiksessä. Mutta nyt riittää tämä märehtiminen. On oltava reipas. Ja miehän olen, kele!

Tänään menen töitten jälkeen kirjastoon. Ihan bussilla, koska autolla ajaminen Nîmesin keskustassa on yhtä hel**ttiä. Se miun iänikuinen verkkokurssin lopputyö alkaa vähitellen edistyä ja tänään pitää mennä etsimään muutamia kirjallisuuslähteitä lisää. Taidanpa siinä samalla käydä vähän terassilla istuskelemassa ja katselemassa kaupungin vilinää. Nîmesiin kun menee, tulee ihan maalaishiiri kaupungissa -olo. Olen maalaistunut kattokaas. Liikenne ja ihmispaljous saa miut nykyisin lähes paniikkikohtauksen partaalle. Vaikka en mie kyllä tosin koskaan ole ollut mikään kaupunkilainen. Joensuu kun ei ole mikään suurkaupunki ja Turkukin on loppujen lopuksi aika pieni. Mutta täytyy sanoa, että terassilla istuskelu ja kaupungilla hengailu - sitä on ikävä.

Muuten, käykääpäs kattomassa, minkälaisen löydön kohtalotoverini Mussuliini oli tehnyt ruokaostoksilla käydessään! Ilmiselvästi!