Viimeisimmän Nouvel Observateurin raportti käsittelee Ranskan kouluissa paisuvaa lukutaidottomuusongelmaa. Raporttia lukiessani ajatukseni vaihtelivat ensin omahyväisestä sovinistisesta ei-meillä-Suomessa-vaan-noin-tyhmiä-olla huvittuneen ja järkyttyneen kautta todella huolestuneeseen. Ranskaa taitamattomille kerron hyvin nopeasti ja karkeasti raportin ytimen: Monet ylästeikäiset lapsukaiset eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa sujuvasti omaa äidinkieltään. Ensimmäistä tai toista vuotta yliopistossa opiskelevat tekevät monumentaalisia kielioppivirheitä esseevastauksissaan eivätkä tunne joidenkin äidinkielensä perussanastoon kuuluvien sanojen merkityksiä. Hyvissä valtion viroissa tai yksityisten yritysten  leivissä oleville joudutaan järjestämään kirjoituskursseja, sillä näiden puutteet äidinkielessä ovat yksinkertaisesti liian suuria työn vaatimalle tasolle. Voilà.

Ranskassahan lapset menevät kouluun, maternelleen, kolmevuotiaina, mikä ei ole pakollista, mutta toivottavaa lapsen kehityksen kannalta. Jo maternellessa aloitetaan lukemisen opettelu leikin varjolla, mikä on ihan ymmärrettää, sillä onhan ranska kuitenkin niin vaikea kieli lapselle oppia. Lukemaanopetusmetodeja tuntuu kuitenkin olevan useampia ja niiden paremmuudesta käydään jatkuvaa taistelua. Ilmeisesti jokainen koulu tai opettaja saa itse valita, mitä metodia käyttää ja loppu on sitten herran haltuun - oppiiko se lapsi vai ei ja miten oppii. Lisäksi lapsen luku- ja kirjoitustaitoon vaikuttaa se, minkälaista kieltä kotona käytetään. Koulussa nimittäin puhutaan ja vaaditaan käyttämään kirjakieltä tai vähintään yleiskieltä, mutta välitunneilla ja koulun jälkeen vapaa-ajalla lapsi puhuu sitten miten haluaa ja yleensä puhekieltä. Ranska on ehkä kaikista osaamistani kielistä ainoa, jossa puhekielen ja kirjakielen välillä on yhtä suuri ero ja nykypäivänä vielä kirjakiletä rappeuttaa kuuluisa tekstiviestikieli, jota Ranskassa nuoret viljelevät mielellään joka paikassa. Kaikki kielethän ovat aina taipuvaisia yksinkertaistumaan sekä sanaston että lauserakenteen puolesta, mutta ranskan puhekielessä tuo tendenssi on todella silmiinpistävä ja syynä siihen on varmasti juuri kielen monimutkaisuus.

Kaksikielisessä perheessä luku- ja kirjoitustaitoon on kiinnitettävä normaalia enemmän huomiota jo ihan sen takia ettei lapsesta tule ns. puolikielistä. Luettuani Nouvel Obsin artikkelin otin asian puheeksi Kullan kanssa toissailtana illallispöydässä ja olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että meidän on putsattava kielemme. Vaikka olemme molemmat varsinaisia pilkunviilaajia - minä koulutukseni puolesta ja Kulta muuten vaan - ja työmme puolesta joudumme puhumaan monien erilaisten ihmisten kanssa ja käyttämään montaa erilaista rekisteriä (puhe-, yleis- ja kirjakieltä), niin vapaa-ajalla käyttämämme kieli on...hmmm...kuten äitini sanoisi "kuin mustilaisten". Mie kiroilen paljon jo suomeksikin ja ranskaksi vielä enemmän, koska niillä sanoilla ei ole sama kaiku kuin suomeksi. Ja muutenkin arkipäiväiset lauserakenteet ja sanavalinnat on aika yksinkertaisia. Ei hyvä.

Olisi todella kamalaa, jos meidän tulevat lapset puhuisi kuin mustilaiset eivätkä osaisi kirjoittaa kunnolla. Ja vielä kamalampaa olisi, jos niistä tulisi ranskalaisia koulunvihaajanuoria, jotka eivät haluaisi opiskella ollenkaan.