Rakkaat lukijani (jos miulla enää sellaisia on), anteeksi tämä pitkään kestänyt hiljaisuus. Olen myös erittäin pahoillani, etten ole vastannut edes kommentteihin. Kommentit ovat kuitenkin blogien sokeri ja suola (enkä missään nimessä haluaisi "blogata" kuten eräs ex-missi, jonka blogissa ei ole edes kommentointimahdollisuutta). Nyt olen kuitenkin ottanut itseäni niskasta kiinni (monessa muussakin asiassa enkä pelkästään bloggaamisessa) ja eilen vastasin viimeisen kolmen postaukseni kommentteihin. Yritän parantaa tapani vastedes. :)

Tänään eletäänkin jo kesäkuuta. Ei kyllä uskoisi, sillä vettä sataa. Ja on satanut viimeiset kolme viikkoa. Välillä ukkostaa. Viimeisin lämmin ja aurinkoinen päivä taisi olla se päivä, kun karvakorvakolmikkoni otti arskaa verannalla. Eilisen Midi Libren mukaan tällaista yhtä sateista ja kylmää toukokuuta ei olla eletty viimeiseen 58 vuoteen. Hyvä puoli tässä säässä on se, että pohjavesivarannot täyttyy ja tänä kesänä ei ehekä tarvitse säännöstellä vettä entisten vuosien malliin. Huonoja puolia onkin sitten vaikka millä mitalla ja varsinkin Etelä-Ranskan turismi kärsii karmivasti. Meilläkin kärvistellään ja kiristetään vyötä. Asiakkaat valittaa, mutta minkäs teet, kun säätä ei edes suomalainen blondireseptionisti voi hallita, vaikka miten mieli tekisi. Kaiken kurjuuden kruunaa polttoaineen hinnannousuun liittyvät ongelmat. Jo useamman viikon ajan kalastajat ovat lakkoilleet, sulkeneet satamia ja öljynjalostamoja. Nyt myös polttoaineenkuljettajat ovat ruvenneet lakkoilemaan. Reilu viikko sitten tilanne oli niin paha, että tässä tuppukylän ympärillä kaikki bensa-asemat olivat kiinni, koska ihmiset olivat paniikissa hamstranneet asemat tyhjiksi eikä uutta saatu tilalle. Meijänkin hotellissa elettiin epätoivon hetkiä, sillä olimme täyteen buukattuja koko viikonlopun ja suurin osa asiakkaista oli sveitsiläisen Porsche-klubin jäseniä. He olivat viettämässä vuosittaisia kokoontumisajojaan viereisen tuppukylän kilpa-ajoradalla ja ilmeisesti saivat jostain tankkinsa täyteen, koska kukaan ei lähtenyt kesken pois. *helpotuksen huokaus*

Meijän perheessä sade- ja ukkossää aiheuttaa erilaisia kikkailuja arkipäivän rytmityksessä. Puhun nyt perheenjäsenestä nimeltä basenji. Nessi The Monster on ollut hermorauniona toista viikkoa, sillä harva se päivä ja yö ukkostaa jossain kaukana. Koirahan kuulee paremmin kuin ihminen puhumattakaan sitten kuudennesta tai mistä lie aistista. Ulko-ovi on paikoin ohentunut lisää ja olenkin maanantaina menossa hankkimaan alumiinilevyä suojaamaan ulko-oven rippeitä. Tuttu puuartesaani uskoi nimittäin vielä voivansa pelastaa oven, mikä tulisi huomattavasti halvemmaksi kuin uuden massiivipuisen oven ostaminen. Ukkosöinä Kulta on joutunut dogsitterinä nukkumaan Nessin kanssa olohuoneessa, jossa on mukava olla turvassa pelottavilta ukkosenjyrinältä ja salamanvälkkeiltä. Onhan se hieman naurettavaa, että koiran takia muutetaan nukkumisjärjestelyjä, mutta helpommaksi se tulee näin. Saadaan itse nukkua, vaikkakin eri huoneissa, eikä Nessin tarvitse pelätä ja stressata turhaan. Basenjin lenkittäminen sateella on myös aika haastavaa. Ensinnäkin Nessin ulossaaminen on työlästä, koska se voisi nukkua sadesäällä kellon ympäri, mutta rakon poksahtamisvaaran takia on parempi yrittää hinata se ulos jollain keinolla. Yleensä yritän ajoittaa lenkit kahden sadekuuron väliin, mutta viime viikkoina on ollut pakko lähteä kaatosateeseenkin, sillä taukoja on saanut odottaa. Basenji on erittäin valikoiva pissi-ja kakkapaikkojensa suhteen ja sadesäällä ja maan ollessa märkä toimitukset mutkistuvat vielä lisää. Jos basenji on lyhyen hihnan päässä, niin voi valmistautua rämpimään pitkin vetisiä ojanpohjia ja märkiä pusikoita, mutta viisimetrisen Flexin kanssa homma on hieman helpompaa.

Märkä keli jatkuu kuulemma vielä ainakin seuraavan viikon. Sillehän ei mitään voi, mutta hymy alkaa vähitellen hyytymään.