Voiton puolella ollaan vähitellen. Siis sesongin suhteen. Loppusuoraa kohti aletaan painelemaan hitaasti mutta varmasti nääs. Ja sen kyllä huomaa, että takana on yli viisi kuukautta armotonta raatamista mitä erilaisimmissa olosuhteissa! Henkilökunta alkaa nimittäin olla hieman kireällä. Viimeinen viikko on ollut täynnä kaikenlaista kettuilua puolin ja toisin, aikuismaista ja lapsellista välienselvittelyä, painostavaa tunnelmaa ja hetkellisesti ilman puhdistavaa naurua ja vitsailua.

Itsekin olen joutunut selvittelemään muutaman työkaverini (ja alaiseni) kanssa välejäni. Suurin osa ongelmista johtuu kunnioituksen puuttesta, jota näiltä ranskalaisilta nuorilta puuttuu ja paljon. Tehdään mitä huvittaa ja miten huvittaa, tullaan töihin mihin kellon aikaan vaan ja puhutaan vanhemmille työkavereille sekä työnantajille hyvin epäkunnioittavaan sävyyn.  Ja auta armias, jos yrität saada jotain kuria aikaan, niin sitten alkaa sellainen mökötys ja mielenosoitus ettei mitään rajaa! Suuresti ihmettelen millaisen kotikasvatuksen nämä Ranskan tulevaisuuden toivot ovatkaan saaneet. Ilmeisesti eivät minkäänlaista.

Joka vuosi törmään myös aina samaan ongelmaan: suomalaisen ja ranskalaisen työpaikkakulttuurin eroon. Täällähän työpaikat ovat hyvin hierarkkisia ja työntekijät teitittelevät työnantajiaan ja muutenkin kanssakäyminen pidetään hyvin formaalina. Miulla kuitenkin on vaikeuksia pysyä viileänä ja etäisenä työntekijöiden kanssa, varsinkin niiden kanssa joista pidän erityisesti. Mutta joka ikinen sesonki saan ikävästi nenilleni: täällä ei vain tunnuta osaavan kunnioittaa toisia ihmisiä ja heidän vilpitöntä ystävällisyyttään, vaan tilaisuuden tullen puukotetaan selkään ja käytetään  hyväksi.  Edesmenneen A. Sirkesalon biisi kuvaa hyvin näitä tilanteita: "Annoin pikkusormen, se vei koko käden..." Toinen asia, mikä tuottaa miulle vaikeuksia edelleen on ranskalaisten kiertely ja kaartelu ja korulauseilu myös käskyjä annettaessa. Suomalainenhan sanoo suoraan. Yritän koko ajan hieman pehmentää pyyntöjäni etteivät ne kuulostaisi ranskalaiselle niin epäkohteliaan käskeviltä, mutta ilmeisesti siinäkin on vielä parantamisen varaa. Mutta kun se on niin vaikeeta, kun olet koko ajan jollekin jostakin hermona ja toisaalta on se nyt kumma ettei voi kellekään mitään sanoa, jos eivät töitään saa tehdyksi niin kuin pitää! GRRR....

Summa summarum, helteen ja pitkän vapapäivättömän sesongin lisäksi saat väsyttää itseäsi vielä hermostumalla keskenkasvuisten työntekijöiden oikuista. La vie est belle.