Tänään oli historiallinen päivä tuppukylän hotellissa. Tarjoilin nimittäin vuoden ensimmäiset aamupalat ulkona. Tai siis aputyttö tarjoili, itse katsoin, että homma sujuu. Näin pitkään piti odottaa kesäkelejä, mutta nyt näyttää hyvältä.

Eilen oli myös historiallinen päivä. Kuulemma missään päin Ranskanmaata ei satanut. Rasti seinään! Vai satoiko teillä?

Lauantaina oli tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa juhannuskekkereihin Etelä-Ranskan Suomi-seuralaisten kanssa, mutta taitaa jäädä väliin. Olen kolmatta päivää selkävammaisena sohvalevossa - aamun töiden jälkeen tosin. Meillähän ei sairaslomia tunneta. Röntgenissä paljastui, että kaksi alimmaista selän välilevyä ovat kuluneet. Huomennä menen fysioterapiaan ja kahden viikon päästä magneettikuvauksiin, jossa näkyy paremmin, kuinka paha tilanne on.

Olin tänään epätoivon murtama selkäni nopean rappeutumisen takia. Vieraalla vaikkakin jo niin tutulla kielellä kuultuna asia vaikutti niin suurelta mustalta peikolta, että aamupäivä röntgenien jälkeen meni itkua tuhertaessa. Kivullakin oli kyllä jotain tekemistä asian kanssa. Onneksi suvussani on asiantuntijaa jos jonkinlaista ja tässäkin tilanteessa tiesin kenelle soittaa ja kysyä lisätietoja ja neuvoja omalla äidinkielelläni. Kiitos siis A. kun sait mieleni rauhoittumaan ja suhteuttamaan tilanteen. On se jännä, miten kieli vaikuttaakaan ajatteluun. Vaikka miten hyvin ymmärtäisin ranskaa, on se silti "vieras" kieli.

Tällaiselle kremppikremppa-ihmiselle Ranska on hyvä maa asua. Terveydenhuolto on täällä ehdottomasti ensiluokkaista ja siitä ei tarvitse itse paljoa maksaa. Tästä voisin kirjoittaa joskus lisää, mutta nyt on mentävä taas maate...

Hauskaa juhannusta kaikille! :)

Edit 20.6. klo 9.13

Miulla on aivan ihania työkavereita! Empatiaa ja auttavia käsiä riittää! Kyllä tuntuu hyvältä olla vierasmaalainen "pomon vaimo" ja näin pidetty. :)